Niin se on melkein 2 viikkoa kulunut. Viime viikonloppuna harvat oireet katosivat ja olinkin koko viikonlopun ihan epätoivoinen. Olo oli hyvä, ei väsyttänyt, en nähnyt outoja unia... olo oli siis kaikin puolin normaali. Päätin jo, että teen tällä viikolla uuden testin ja perun sitten ar-ultran, jos se näyttää negaa.
No kuinkas ollakaan, maanantai aamu kun koitti, niin paha olo oli palannut. Koko päivän etoo, paitsi silloin kun syö tai makaa. Kumpaakaan ei voi jatkuvasti tehdä, joten olo on melko ikävä. No toisaalta, tätähän minä toivoin. Jotenkin oireilu on kuitenkin parempi kuin järjetön epätoivo. Vaikka eiväthän oireetkaan mitään takaa.
Tänään oireisiin lisättiin vielä itkuun purskahdus Haloo Helsinkiä kuunnellessa. On siellä hormoonitoiminnassa ainakin jotain tapahtumassa, en mä normaalisti biiseille pillitä :)
Reilu viikko vielä ja sit näkee, mitä tuolla vatsanahan alla on (jos mitään). Sen jälkeen voisi ehkä äitillekin kertoa... hmmm... jäämme odottamaan.

Niin se vaan oli oikea, se oma fiilis. Keskiviikko aamun raskaustesti näytti "Gravid Raskaana 1-2 viikkoa".
Oireina on enää satunnaista jomottelua alavatsalla (hyvin pientä ja hyvin satunnaista), samoin kuin satunnaista tissien pistelyä. Tänään tehdessäni rajun kiertoliikkeen, tuntui, kuin alavatsan lihakset olis revähtäny ja hetken aikaa sai hengitellä, että kipu katosi. Muuten ei mitään oireita.
Valkovuodon määrä on pieni, mutta silti välillä tuntuu, että housuihin holahtaa jotain. Sit kun käy vessassa katsomassa, ni ei mitään.

Varasin ar-ultran syyskuun 21. päivälle ja sen jälkeen sitten varailen neuvolaa. Meillä ohjeistuksena on, että neuvolaan kannatta soittaa 7-9 viikolla, eli sitten ois just toi 7 viikkoa täynnä ja ultrassakin näkis, että kaikki on kunnossa.

Aika hassu ja epätodellinen olo taas. Tänään näin ihan pikkuisen tyypin (n.2kk) ja olishan se ihanaa saada oma sellainen taas. Toivottavasti tää muikku pysyy kyydissä toukokuulle asti <3

"Tyylipuhdas nega" oli ensimmäinen ajatukseni aamulla vessassa. Olin epäuskoinen, mähän oli ihan sata varma, että nyt tärppäs. Tuijotin tikkua, enkä uskonu näkemääni.
Lähdin meikkaamaan ja palasin "sallitun" 15min kuluttua ja kas, jos oikein siristin ja katsoin oikeassa valossa, niin oliko siinä sittenkin viiva. Laskin tikun alas ja nostin taas ylös ja taas tiirasin.
Kävin aamun aikana vielä monta kertaa tikkua katsomassa ja olen kyllä melko varma, että siinä hailakka viiva näkyi.
Mutta niin tai näin, varmuutta en nyt tuntemuksilleni (tai tuntemattomuuksilleni) saanut ja seuraava testipäivä (tai siis -aamu) on nyt sitten keskiviikkona.
Vähän ottaa päähän, jännittää ihan hirveästi ja vituttaakin jo vähän. Miten mä saatoin olla koko viikonlopun niin varma. Ajattelin aamullakin, ettei mun tarvi edes testata (ei ollu yhtään sellainen olo, että olis pakko varmistaa), ku olin niin varma raskaudesta.
No pari viikkoa sitten tiistaina luulin bonganneeni ovisliman ja silloin sitten pupuiltiinkin. Mut sit torstaina tuli vielä enemmän limaa (ja pupuiltiin taas), ja ehkä se ovis olikin vasta silloin. Jos niin on ollut, niin sitten olikin tosi aikainen vaihe testata, kun oli vasta dpo11 (kai, jos oikein laskin). Keskiviikkona se sitten viimein nähtäneen (ellei sitten menkat saavu ennen sitä).
Voi huoh ja pah!

Tiputteluvuoto on lähes lakannut. Sen sijaan tulee limaa (hieman punertavaa). Tissejä nipistelee aina silloin tällöin ja selällä maatessa ei voi tukea käsiä tisseihin, kun painaa. Toivee alkaa nousta.
Valvoin viime yönä moneen otteeseen ja mietin, että joko nyt. Koko ajan jännittää, että jos ne menkat nyt alkaa, niin pudotus on taas korkealta.
Huomenna testaan, jos ei mitään ennen sitä.

Tiputteluvuotoa koko eilinen ja tämä päivä, mutta nyt näyttäis vähän vähentyneen. Vatsaa jomottelee aina välillä ja välillä ei mitään. Jännittää ja vituttaa jo valmiiks...