Tästä se sitten alkaa, blogini elämä.
Tämän blogin tarkoituksena on toimia henkireikänä vauvakuumeilussa etten ihan räjähdä.
Olen parisuhteessa elävä nuori (?) nainen ja poden kovaa vauvakuumetta. Tämä on elämässäni toinen kerta, kun tällaiset fiilikset päässäni pörräävät ja nyt tuntuu, ettei näistä eroon pääse ennen kuin se nyytti kainalossa on.
Ensimmäisen kerran vauvakuumetta podin 2003, ollessani vakavassa suhteessa. Mies ei kuitenkaan ollut valmis ja erosimmekin syksyllä. Sen jälkeen vauvakuume haihtui, eikä siitä ole näkynyt merkkiäkään. Sukulaisten lapsia nähdessä on ennemminkin tullut sellainen fiilis, ettei kyllä omia tarvitse ihan heti hankkiakaan.
Nyt olen kuitenkin seurustellut kolmisen vuotta aivan ihanan miehen kanssa ja hupsis, niin se kuumeilu on taas alkanu. Nyt ne sukulaisten/kavereiden lapset on vaan sairaan ihania, vaikka ne huutais pää punasena koko ajan, eikä ollenkaan oo tullu mitään vastustusreaktioita niitä kohtaan.
Miehelle oon vähän varovasti alkanu ehdotella, että jos kosinta nyt tulis, ni suurella todennäköisyydellä vastaisin myöntävästi :) Vielä tuo ei ole syöttiin tarttunu, vaikka hänkin on kyllä sitä mieltä ollut, että kyllä me jossain vaiheessa varmaan naimisiin mennään.
Olen ajatellut, että ne lapset ois kiva hankkia vasta kun "pappi on aamenensa sanonut", joten siksi siis olen aloittanut miehen pehmittämisen tätä kautta. Katsotaan miten tässä käy.
Sillä välin käyn täällä päivittelemässä tuntemuksiani ja ajatuksiani.
Tervetuloa kertomaan omista kokemuksista ja ajatuksista kommenttilaatikkoon!