Niin se on melkein 2 viikkoa kulunut. Viime viikonloppuna harvat oireet katosivat ja olinkin koko viikonlopun ihan epätoivoinen. Olo oli hyvä, ei väsyttänyt, en nähnyt outoja unia... olo oli siis kaikin puolin normaali. Päätin jo, että teen tällä viikolla uuden testin ja perun sitten ar-ultran, jos se näyttää negaa.
No kuinkas ollakaan, maanantai aamu kun koitti, niin paha olo oli palannut. Koko päivän etoo, paitsi silloin kun syö tai makaa. Kumpaakaan ei voi jatkuvasti tehdä, joten olo on melko ikävä. No toisaalta, tätähän minä toivoin. Jotenkin oireilu on kuitenkin parempi kuin järjetön epätoivo. Vaikka eiväthän oireetkaan mitään takaa.
Tänään oireisiin lisättiin vielä itkuun purskahdus Haloo Helsinkiä kuunnellessa. On siellä hormoonitoiminnassa ainakin jotain tapahtumassa, en mä normaalisti biiseille pillitä :)
Reilu viikko vielä ja sit näkee, mitä tuolla vatsanahan alla on (jos mitään). Sen jälkeen voisi ehkä äitillekin kertoa... hmmm... jäämme odottamaan.