Vihjailin taas varovasti miehelle, että naimisiin olisi kiva päästä. Hän sitten yllättäen sanoi jotain, mistä saattoi päätellä, että ensi kesänä. Minä en ollut huomaavinanikaan ja mies oikein harmistui ja kysyi, että etkö vihjettä tajua :) No tajusinhan minä ja olen ollut pitkän aikaa samaa mieltä, että ensi kesänä naimisiin ja sitten sen jälkeen voisi "antaa lasten tulla", jos ovat tullakseen. Mutta silti aina välillä olen kärsimätön.

Kävin gynelläkin perustarkastuksessa. Kaikki näytti olevan ok ja huoleni kohdunlimakalvon paksuudesta oli ihan turha. Siellähän sitä oli, vaikka muille jakaa (tai no en minä sitä varmaan muille jakele, mutta noin niin kuin määrällisesti siis riittävästi näytti olevan). Helpotti tuokin tieto taas, vaikka eihän sitä perustarkastuksessa kaikkia mahdollisia ongelmia nääkään.

Illalla sängyssä mies sanoi kauneimman kohteliaisuuden, mitä pitkään aikaan olen saanut. Keskustelimme mahdollisten tulevien lastemme luonteenpiirteistä ja mies sanoi yhtäkkiä näin: "Ei se mitään, jos lapset teini-iässä ovat ärsyttävitä, kunhan ne on sinun kanssasi tehtyjä".
Voi snif! Minusta tuntui, että sydämeni voisi revetä, niin onnellinen olen.