Juttelin äitin kanssa henkeviä viikonloppuna. Jossain sivulauseessa hän sitten pitkästä aikaa mainitsi potevansa mummokuumetta. Oli jossain kaupassa huokaillut myyjän kysymykseen, että katsotaan nyt saanko niitä lapsenlapsia koskaan.
Oli vähän haikea olo, kun ajattelin, että maailman paras äitini ei pääse vielä mummoksi suuresta halustaan huolimatta. Äitini ei oikeastaan koskaan ole kysynyt, että olenko ajatellut tehdä lapsia tai koska olisi niiden aika. Pari kertaa elämäni aikana hän on sanonut kaipaavansa lapsenlapsia, mutta muuten ei mitään.
Olisihan se kiva suoda äitille se ilo (juu, en mä itse niitä lapsia lainkaa halua :) ). Tässä vaiheessa haluan kyllä vielä pitää salassa jopa ne suunnitelmat, että ehkä sitten häiden jälkeen aletaan yrittämään. Mutta kyllä oli vaikeaa pitää suunsa kiinni viikonloppuna, kun toinen näytti niin haikealta.